ETUSIVU
KOHTEET
GOLFKENTÄT
HOTELLIT
HÄÄMATKALLE
PYYDÄ TARJOUS

Haku
Hae










 

15.3. Las Vegas

 

Vegas on varmasti toisille taivas ja toisille helvetti. Tää paikka vie mennessään. Aivan uskomatonta. Käveleskelin pelkastään hotellissani MGM:ssä casinoon, ravintoloihin ja kauppoihin tutustumassa pari tuntia. Casino on varmaan USAssa ainoa yleisöpaikka, missä saa vielä polttaa tupakkaa.

 

Lähdin aamulla kaikessa rauhassa aamuruuhkan jälkeen noin yhdentoistamaissa matkaan. Nyt kun ymmartää jonkin verran liikennettä, on autolla liikkuminen helppoa. Ruutukaavaa on joka paikassa, paitsi vuoren rinteilla. Kävin venäläisten pitamällä huoltoasemalla Hollywood Bulevardilla tankkaamassa. Sitten moottoritielle Losin down townia hipoen kohti pohjoista ja Las Vegasia. Hotellilla ihmiset olivat lahdössä uimarannalle, sää oli niin kaunis. 

 

Maisemat matkalla Las Vegasiin olivat joko vuoria tai tasankoaavikkoa. Muutaman korkeamman paikan ylitimme, sen huomasi ensin siitä, etta rekat hyytyivät ylämäkeen. Maisemat olivat karuja mutta kauniita. Ei tarvinnut Losista paikalle tulla, kun näkyi lumisia vuorenhuippuja. Navigaattorilla mentiin, ei karttaa tullut vieläkään hankittua. Pari exittiä meni ohi, mutta navi ohjasi takaisin reitille pienen mutkan jälkeen.

 

Vegas on USA:n mittakaavassa keskikokoinen kaupunki, 28 suurin runsaalla puolella miljoonalla asukkaalla. Metropolitanin alueella asuu 1,8 miljoonaa ihmistä. Entinen synnin kaupunki on nykyään pelaamisesta, ostosmahdollisuuksistaan ja tasokkaasta ruokailusta tunnettu.

 

Pieni väärinkäsitys meinasi tulla sillä, olin menossa MGM jättisuureen hotelliin, mutta navi ohjasi korttelin toiselle puolelle. Ja navi oli oikeassa. Minun hotellivaraukseni oli Signature at MGM:n puolella. MGM on valtava kokonaisuus. Signaturekin koostuu kolmesta tornitalosta, joilla on omat uima-altaat. Asun tavallaan pienehkössä (oma torinitalo) hotellissa, mutta käytössä on suuren hotellin palvelut kauppoineen, teattereineen, ravintoloineen ja mausteena vielä oma kasino. Näin ainakin kolme Starbuckin kahvilaa MGM:n tiloissa. Ihmisiä on kaiken ikäisiä. Taidan olla niitä harvoja Vegas vierailijoita, jotka ovat täällä pelaamassa golffia, eivätkä korttia, tms. Ajattelin huomenna käydä muutaman lantin häviämässä.

 

Kävin syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Paikka oli kiinalaiseksi ravintolaksi hyvin siisti. Tilasin heidän tarjouksen 49 taalalla, joka sisälsi keiton, kolme lämmintä ja jälkiruoan. Keitoksi valitsin Hot and Sourin, lämpimänä söin XO Lobsterin pyrstöä, mustapippuroitua härkää tenderloinina sekä Genraali Tsoin kanaa. Jälkiruokana oli suklaa kakkua. Ja tietenkin parilasillista Californialaista Pino Noiria. Olihan hyvää ruokaa. Tyyristä, mutta hintaan nähden laadukasta. Kävin naapurista Haagen-Dazsilta ostamassa vielä jäätelon kotimatkalle.

 

Vuokrasin kannettavan tietokoneen hotellilta. Se tulee halvemamksi, kuin käyttää businesstilojen konetta. Lisäksi ajattelin hiljalleen aloitta kotimaan uutisten lukemisen. Nyt on maanantai ja torstaina alkaa kotimatka.

 

Polttelee jo, että pääsisin kentälle. Huomenna TPC Golf Clubille. Navilla kaikki kulkee. Me ollaan jo hyviä ystavia.

 


 
 
 
16.3. Las Vegas
 
Viva Las Vegas . . .
 
Aikaisin nukkumaan, aikaisin ylös. Aamulla oli herätys 06.30. Avaus TPC Las Vegasissa oli 08.30. Las Vegsissa on autolla helpompi liikkua ja kaikki on loogisempaa kuin saman kokoisessa Helsingissä. Saavuin kentälle hyvissä ajoin. Etukäteen minua oli kovasti ihmetyttänyt, mitä TPC tarkoittaa. Se on lyhenne sanoista Tour Player Course. Itse asiassa TPC on ainoa julkinen (julkisia kenttiä on kolmisenkymmentä alueella) kenttä, jossa on pelattu PGA -turnaus. Kenttä on saanut kiitosta ja hyviä arvosteluja layoutistaan ja peliystävällisyydestään. Golfautoissa oli jääpalalaukut, väyläkirja, rangepalloja pussillinen, teetä ja snackia. Nyt oli pakko käyttää autoa. Kenttä oli täynnä.
 
Sain pelikavaverikseni ihastuttavan keski-ikäisen, syntyjään saksalaisen, Irene Ingan. Irene on viereisen yksityiskentän jäsen, mutta, kun he käyttävät bermudaruohoa, on väylät tällä hetkellä ruskeita, tosin pelikelpoisia. Irene pelaa yhden tai kaksi kierrosta päivittäin. Startteri tiesi sen jo kertoa. Sekä Irene että startteri ovat olleet Baltikin risteilyllä ja vierailleet Helsingissä.
 
Kenttä oli loistavassa kunnossa. Kaikin puolin miellyttävä, kapeahko, mutta jos lyönnit olivat suoria ei ollut ongelmia. Hurjan näköistä, kun on vihreät väylät ja reunustat ovat hiekkaa tai kivikkoa (harmaata/ruskeaa). Kaksi palloa hukkui. Toinen meni kanjoniin ja toinen piikkipensaisiin. Avaukset on hurjassa vedossa. Lyhyet pitchit tuottavat jonkin verran ongelmia ja etenkin jälkimmäisellä puoliskolla greeneillä oli vaikeuksia. Hieno kenttä, hyvää seuraa ja lämmintä (24 astetta). Ja tulosta tuli (netto 72).
 
Kun pääsin hotellille, otin suihkun ja lähdin kävelemään. Kävelin Stripin (Las Vegas Bulevardin) molemmin puolin MGM:stä Ceasariin. Ceasarissa kävin sisällä ja käveltyäni siellä toista tuntia, päätin vaihtaa seuraavaan kasinoon.Siellä oli hurja määrä kauppoja ja ravintoloita saman katon alla. Hotellikompleksi on varmaan muutaman korttelin kokoinen. Paluumatkalla kävelin myös Bellagion läpi, joka oli jo huomattavasti pienempi. Hotellikompleksit ovat paikoin aivan uskomattomia. Dubai ja muut vastaavat saattavat näyttävyydeltään päästä lähelle, mutta sieltä puuttuu se syke ja tungos. Täällä kasinolla poltetaan tupakkaa ja kasinoravointoloissa juodaan pullonsuusta suoraan, drinkit voi otta mukaan lähtiessä pelaamaan, rulettipöydässä kaikilla on jotain laseja, jne. Kadulla ihmisillä on drinkkejä kädessä kävellessään.
 
Kävelin tänään golfkierroksen jälkeen viisi tuntia. Ihmettelin vain kaikkea. Esimerkiksi MGM:n kasinossa on kaksi elävää leijonaa lasiseinän takana. Hotelli New Yorkin pihalla kulkee mielettömän suuri vuoristorata. Huomenna yritän vielä ehtiä tutustumaan The Venetian hotellikompleksiin. Siitä olen aiemmin kuullut paljon.
 
Huomenna startti yhdeksältä. Eri puolella Vegasia, kuin TPC. Rio Secco on kohtuullisen uusi kenttä. Bongasin sen jostain arvostelusta. Kenttä on erityisen kuuluisa greeneistään. Voin kertoa, että ne eivät ainakaan helpotu aiemmin pelatuista. Mm. Tiger Woodsinkin valmentajana aiemmin tunnettu Butch Harmon opettaa kentällä. Tänään uutisoitiinkin, että Tigeri aloittaisi kauden huhtikuussa Augustassa.
 
Täällä kaikki hyvin. Matka huomista vaille 'pulkassa'. Kun vielä lapsille löytäisi halutut tuliaiset.
 

17.3. Las Vegas

 

I got a brunette

 

Aikaisin ylös. Viimeinen golfkierros ennen toukokuuta edessä. Naapurillani ja minulla on päinvastainen rytmi. Hän tuli kotiin viideltä, minä nousin kuuden jälkeen. Yhtään kelloa en edelleenkään ole nähnyt kadulla tai missään muuallakaan. 

 

Taas Googlen ajo-ohjeet ja navigaattori etsivät eri reitin. Perille pääsin. Kenttä oli vähän saman tyylinen kuin eilinen. Korkeuseroja, etenkin jälkimmäiseläpuolikkaalla oli enemmän. Ja greenit olivat työläämmät. Ehkä vielä enemmän erämaatunnelmaa. Välillä greeniltä etsiessä seuraavaa tiiauspaikkaa sen erotti siitä, että hiekan ja kiven keskellä oli meksikolainen työntekijä leikkaamassa ruohoa. Se näytti siltä, että hän olisi jyrännyt kiviä.

 

Minulle oli varattu caddie. Pelasin yksin ja sen takia se olikin hyvä asia. Rio Secco on siitä erilainen kenttä, että caddiet ovat naisia. Tai oikeastaan heitä kutsutaan fore caddieksi. He osaavat greenityöskentelyn, mutta mitään golffin ammattilaisia he eivät ole. Eräänlainen markkinointijippo. Caddieni nimi oli Megan. Hän on Pittsburgista kotoisin, tanssii täällä ammatikseen showssa ja tekee lisätöinään fore caddien töitä. Yhteensä caddieta on kymmenkunta. Suomessa ei varmasti pääsisi pelaamaan heidän uniformuun kuuluvalla hameella. Oli se sen verran lyhyenlainen.

 

Kenttää reunusti iso määrä upeita huviloita. Useilla tunnetuilla näyttelijöillä ja muusikoilla, kuten mm. Smokey Robinsonilla on huvila alueella. Erään eBayn perustajan huvila on tällä hetkellä myynnissä ja hintapyyntö on 28 miljoonaa taallaa. Kentän ympäriltä ei juuri alle miljoonan taalan huviloita näkynyt. Näin myös maailman kuuluisinta valmentajaa eli Butch Harmonia.

 

Yksin pelatessa tulosta ei vain synny (netto 82). Sää oli suorastaan helteinen. Kenttä oli mieleenpainuva ja seura oli mukavaa.

 

Hotellille palatessani tuumin, että kuinka paljon loma-ajasta itse asiassa kuluu lasten tuliaisten hankkimiseen. Paljon. Tänään kierroksen jälkeen otin Monotrainin (jonkin näköinen junan ja metron ja rautiotievaunun yhdistelmä) Stripin toiseen päähan. Lähdin etsiskelemään Venetsiaa. Löysinkin sen. Hotelli oli taas järkälemäinen. Sen sisällä ja osittain ulkona kulki gondolikanava. Ja gondolin kuljettaja luonnollisesti lauloi italiaksi aariaa. Ulos halutessani suuntavaisto oli taas hakusessa, mikä ei kuitenkaan ole normaalia minulle. Hotellit vain ovat niin isoja, että sinne hukkuu.

 

Venetsiasta ulos tullessani viiden jalkeen huomasin heti, että "irkuilla" on juhlat. Pyhän Patrikin päivä. Sen näki aika nopeasti vihreästä vaatetuksesta ja humalatilasta.

 

Olen tutustunut vain osaan Stripin kasinohotelleista. Stripin lisäksi hotelleja löytyy mm. down townista. Siellä tunnetuja kasinoita, kuten ehkä kuuluisin golden Nugget. Muita ovat Mermaid's, El Cortez, Bilion's, La Bayou's, Sam Boyd's muutama mainitakseni. Lisäksi muualla Vegasissa ja Vegasin ulkopuolelta löytyy lisää.

 

Nyt on edessa pakkaaminen ja aikainen herätys. Viideltä ylös. Lennän New Yorkiin ja sieltä Helsinkiin. Käytän saman lentoallianssin koneita, joten terminaali on Nykissä sama. Se helpottanee jatkoa. Nyt pitäisi pakata ja saada kaikki tavarat mahtumaan mukaan. Mukava mennä kotiin. Vaimoa ja lapsia onkin jo ikävä.

 

 






Uutiset ja tarjoukset
BELEK TURKKI 7.10. - 14.10.2010 / VAIN 4 PAIKKAA JÄLJELLÄ / PGA PRO JAN VELLAMON OPETUS - JA PELIMATKALLE

PGA PRO VILLE RINTALAN JA JAN VELLAMON PELI - JA OPETUSMATKA ROOMAAN, 16.9. - 21.9.2010

15.3. - 17.3.2010 / LOMA PÄÄTTYY - MIKON TUNNELMAT

OLIKO KIVOJA PELIKAMUJA KENTÄLLÄ MIKKO? 13.3. - 14.3.2010

MITEN KIERROS MENI PEBBLE BEACH ? Mikon matka jatkuu

8.3 - 11.3.2010 PEBBLE BEACH - MIKKO ESKOLA BLOGI

San Francisco 7.3. / ESKOLAN BLOGI JATKUU

Blogi: NEW YORK 5.3. - 7.3.2010

MIKKO ESKOLAN BLOGI JATKUU: USA 4. - 18.3.2010, NEW YORK, PEBBLE BEACH JA KAIKKEA MUUTA MUKAVAA. Kannattaa lukea.

AC Nuevo Portil Golf 4*, Costa de la Luz, alk 1048�/hlö