|
|
 |
|
|
|
8.3. Pebble Beach
Saavuin juuri perille pääkohteeseeni eli Montereyn Pebble Beachille. Kello oli jonkin verran päälle neljä iltapäivällä. USA:sta ei varmaan toista vastaavaa aluetta loydy. Siitä myöhemmin.
Aamu alkoi samalla tavalla kuin edellinen ilta päättyi. Kartan perusteella olisin valinnut reitin Hardingin golfkentälle highwayta pitkin. Matkanjärjestäjäni oli jopa kirjalliset ajo-ohjeet minulle googlesta toimittanut, mutta navigaattorini oli päättänyt toimia toisin. Lopulta päätin mennä navigaattorin mukaan. Kenttä löytyi, vaikka välillä usko olikin taas koetuksella. Taas mentiin pieniä katuja, nyt kahdeksan ruuhkassa.
Kentälle päästyäni vettä vihmoi ja lämpöä oli alle 10 astetta. Keli tuntui kovalta. Olin tunnin kuitenkin etuajassa ja söin odotellessani aamiaista. Pelikaverikseni sain Alabaman Birminghamista urologi John Burnsin, joka oli San Franciscossa tyttärensä esikoista juhlistamassa. Ekaa väylää lyödessämme sade loppui.
Kenttä oli puistomainen peruskenttä. Kiva pelattava, pallojakaan ei päässyt hukkumaan. Kaikkien huonoimpienkin lyöntien jälkeen pallot löytyivät, mikä sinänsä oli pieni ihme. Kova tuuli ja erittäin kostea kenttä haastoivat ja se näkyi tuloksessa (netto 81). Kentälla oli pituutta 6 400 yardia eli tollaset 5 800 metria. Kierroksesta jäi kehnosta tuloksesta huolimatta hyvä maku. Mukavassa seurassa ja aurinkoisessa säässa oli mukava pelata. Johnin kanssa vaihdoimme emailiosoitteet.
Söin kierroksen jälkeen aivan poskettoman hyvän lounaan, jättikatkarapuja thai -kastikkeessa. Käsittämättömän hyvä valinta. Lounaan jälkeen pakkasin tavarat autoon ja lähdin kohti Pebble Beachia. Matkaa noin 130 mailia ja rapiat. Noin kaksi tuntia ajoaikaa. Navigaattorini opasti minut taas eri kautta kuin googlen ohjeet. Ainoastaan kerran otin väärän liittymän. Valoisaan aikaan sekään ei ollut ongelma. Ajaminen moottoritiellä vaatii sen verran keskittymistä, ainakin näin alkuun, ettei nukahtamaan pääse. Ajelin San Josen kautta kohti Santa Cruzia ja sieltä Watsonvillen ja Castrovillen kautta Montereyhyn.
Pebble Beachiin tullessani yllätyin alueen suuresta koosta. Pebbleen kuuluu mm. kolme viiden tähden majoitusvaihtoehtoa (Casa Palmero, Spanish Bay ja Lodge), neljä huippuluokan yleisölle avoinna olevaa golfkenttää, kaksi yksityiskenttää, seitsemän ravintolaa, lukuisan määrän baareja, kylpylän, huoltoaseman, postin, jne. Alue on kooltaan 5 300 eekkeria (1 eekkeri = 0,4 ha). Alueelle pääsee neljän eri portin kautta. Kyseessä on yksityisalue. Alueen juuret ulottuvat 1880 luvulle, jolloin Hotel Del Monte avattiin. Vuonna 1917 aloitettiin Pebble Beach Golf Linksiin rakentaminen ja kaksi vuotta myöhemmin se avattiin yleisölle. Jännä yksityiskohta on se, että kansainvälinen vihannes- ja hedelmäyhtio Del Monte pyysi saada käyttää nimeä Del Monte sen hyvän maineen vuoksi ja saikin siihen luvan.
Sisään tullessani pihinä miehenä vältin valet -pysäköinnin tai siitä maksamisen viemällä auton parkkiin itse ja kantamalla tavarani respaan. Vastaanotto on ollut amerikkalaisen mykistavaa. Aluksi vähan liian intiimin kohteliasta, mutta hyvään palveluun tottuu nopeasti. Majoituin, kävin vähän syömässä ja uni tuntuu tulevan piakkoin. Huoneestani on mahtavat näkymät tyynelle valtamerelle.
9.3. Pebble Beach
Tänään avasin kello 08.40 ensimmäisen kentän Pebblessa, kyseessä oli Del Monten golfkenttä. Se on sinänsä harhaanjohtavaa, että vaikka se lasketaankin Pebblen kentäksi, sijaitsee se alueen ulkopuolella. Del Monte golfkenttä on ensimmäinen kenttä Missisippin länsipuolella. Se valmistui vuonna 1897. Kenttä on kuulemani mukaan helpoin neljästä täällä pelaamastani kentästä. Saa nähdä. Puistomainen, mutta piilovaikea kenttä. Tulosta ei ole helppo tehdä, vaikka pituudeltaan onkin lyhyehkö (6 000 yardia).
Pelasin kentän yhdessä Fredin (paikallisia) ja St. Bluesista kotoisinolevan pariskunnan kanssa (Bill ja Marget). Palvelu kentällä oli ihailtavaa. Kolme eri henkilöa kävi kädestä pitäen esittäytymässä ja tervehtimässä Mr. Escolaa. Kova tuuli ja märkä kenttä olivat edellisen päivän tapaan haittana. Muutoin päivä oli aurinkoisen kaunis, vaikka yöllä olikin satanut. Maaliskuu on täällä se sadekuukausi.
Kyseessä oli Hardingin oloinen puistokenttä. Pallot löytyivät hyvin, tosin nyt sain jo muutaman hukattua. Mikäli peli (netto taas 81) ei parane huomisaamuksi, jolloin pelaan Spanish Bayn, palloja tulee hukkumaan paljon enemmän. Spanish Bayn ykkosväylä kulkee huoneeni vierellä. Mainitsin asiasta kuskilleni (ilmainen shuttle -kuljetus alueen kenttien ja ravintoloiden välillä) ja valittelin väylän kapeutta ja hän sanoi, etta ykkosväylä on leveimmästä päästä.
Kierroksen jälkeen pyysin kuskia viemään minut harjoittelualueelle. Oli tarve vähän hieroa lyontiä. Terveisiä vaan Kallialan Villelle, uusittu svingi vielä yskii, mutta chippi kulkee.
10.3. Pebble Beach ja Spanish Bay
Useammalta taholta olin kuullut Spanish Bayn golfkentän ahtaudesta ja kovasta tuulesta. Huoneeni ikkunasta seuratessani edellisinä päivinä ykkösväylän avauksia, olin valmis uskomaan väylien kapeuteen. Oma pelini on vielä yskinyt, joten odotukset eivät olleet korkealla.
Saavuttuani kentälle kuulin, että pelaan yksin. Oli tullut peruutuksia. Aikani arvottua päädyin ottamaan caddien seurakseni. Yksin on sen verran tylsä pelata. Sain caddieksi Bogeyn (lempinimi??). Bogey on paikallisia ja tähän mennessä nuorin, kenen kanssa olen kentällä aikaa viettänyt. Bogey on "young, free and single". Otin osaa.
Ennen ensimmäistä avaustani mielessä kävi, että kaikki muu käy, kunhan en vain vasemmalla puolella olevan hotellin oman huoneeni ikkunaa riko. Omaksi ja Bogeyn riemuksi aloitin kierrokseni avauksella, jota voi hyvällä omalla tunnolla kehua yhdeksi viime päivien parhaista. Ei mennyt ikkunaa rikki. Avaukseni jälkeen Bogey ei niellyt ilmoittamaani tasoitusta (17). Se tietenkin vaikutti mailavalintoihin seuraavilla väylillä. Kuten esimerkiksi heti seuraavalla hän kysyi, että "Hey Boss are playing for the score or for the Fun". Vastasin siihen, että hauskaa tänne on tultu pitämään. Hän antoi minulle driverin ja sanoi, etta lyö perille saakka. Matkaa oli alle 230 metriä, lyhyt par 4. Avaukseni jälkeen Bogey antoi minulle rautakuutosen ja sanoi, että lyö keskelle väylää.
Kenttä oli maineensa veroinen. Aito skotlantilaistyylinen links (sandy wasteland, usually near the sea, with bristly grasses and ever prevailing wind). Vaikeutena olivat kapeat väylät. Jos löit sivuun, olit kuollut. Tilannetta helpotti jonkin verran se, että isoja alueita oli pylväin merkitty suojelualueeksi, josta pääsi pois yhdellä penaltilla. Se avarsi avauksissa kenttää jonkin verran. Bogey kun työnsi avauksiin aina käteeni driveria, jos mahdollista. Pelasin kentän noin 6 000 yardin mittaisena. Ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista kentistä ja paras tähän mennessä täällä pelatuista.
Sää oli mitä parhain. Yöllä oli satanut ja kenttä oli kostea, mutta tuuli vähäisempää kuin edellisinä päivinä ja aurinko mollotti täysillä. Asteita oli ehkä noin 14, mutta viileähköä silti.
Bogeylta sain muutamia hyviä vinkkejä peliini. Pelini tuloksesta (netto 82) huolimatta kulki mallikkaasti.
Kierroksen jälkeen söin nopean lounaan, otin pienet puolen tunnin päiväunet ja lähdin tutustumaan alueeseeen. 17 Mile Road on tie joka kiertää koko alueen rantaa pitkin ja josta on aivan uskomattomat näkymät merelle. Otin joitakin maisemakuvia ja sen jälkeen menin tutustustumaan The Pebble Beachin golfkenttään ja sen yhteydessä olevaan Lodgeen (hotelliin). Historian havinaa oli ilmassa. Kenttä on valmistunut 1919 ja on isännöinyt monia isoja kisoja, kuten tulevana kesäna USA Openin. Kaikki täälla arvuuttelee sitä, onko Tiger Woods kisassa mukana. Pebble Beach on USA neljänneksi parhaaksi valittu kenttä. Se on rankattu julkisista kentistä ykköseksi. Spanish Bay ja huominen Spyglass Hill ovat menestyneet myös hyvin. Spyglass on tyyliltään erilainen. Se pelataan suurimmaksi osaksi metsässä ei rannalla niin kuin nämä kaksi muuta.
Huomenna Spyglassin kentallä ja ylihuomenna Pebble Beachin kentällä minulla pitäisikin olla peliseuraa.
11.3. Pebble Beach ja Spyglass Hill
Heräsin taas kilpaa auringon kanssa. Aurinko nousee kuuden maissa. Meillä on peli tasan siitä, kumpi ehtii ensin ylös. Haukkasin aamiaista, loikoilin sängyssä ja lueskelin. Mitään kiirettä ei aamulla ollut. Tiiaika oli vasta kymmeneltä. Aurinko paistoi heti aamusta.
Ennen ensimmäistä avausta kävin rangella ja puttailemassa. Tapasin myös pelikumppanini. Farmari Gary vaimoineen New Mexicosta. He olivat tulleet viettämään hääpäiväänsä. Vaimo tosin ei pelannut, vaan harrasti valokuvausta kierroksen ajan.
Spyglass Hill golfkenttä avattiin maaliskuussa 1966. Kenttä on enimmäkseen puisto/metsäkenttä, vaikkakin ensimmäiset viisi väylää kulkevatkin hiekkadyynien seassa ja upein maisemin varustettuna. Seuraavat 13 väylää kulkee vanhassa pinjametsässä. Korkeuserot väylien välillä ja väylän sisällä olivat monin paikoin merkittävät. Unohtamatta kapeutta. Spyglass on joidenkin reittausten mukaan arvioitu yhdeksi maailman vaikeimmista champinshiptiilta pelattuna. PGA Tour on usein listannut Spyglassin väylät 6, 8 ja 16 kovimpien joukkoon tourilla.
Garyn kanssa pelasimme kentän 6 100 yardin pallukoilta. Birdeja emme saaneet, mutta muutama bambi oli tosi lähellä. Näin varmasti kolmisenkymmentä puolikesyä kaurista matkalla. Peli kulki kohtuullisesti aina siihen saakka, kunnes ohitimme yhdessä rykelmässä pari hitaampaa ryhmää. Ensimmäistä ryhmää ohittaessamme, kyseessa oli par kolmonen, avasin ensin ja löin palloni vasemmalle osuen heidan auton kattoon, josta pallo kimmahti taaksepäin pompahtaen tielle, josta se kimmahti vesiesteeseen. Gary ei lyönyt sen paremmin (handari 14). Hän loi melkein vasemmalla seisovan ryhmän varpaille. Joku viisas mies on sanonut, ettei ohittaminen välttämättä ole se helpoin asia golffissa. Ohitusten jälkeen itselleni iski hurja väsymys, mika myös näkyi tuloksessa (netto 90). Neljäs päivä äkkiseltään peräkkäin bägia kantaen ja tänään kohdalle sattui viela suuret korkeuserot omaava kenttä. Huomenna täytyy harkita, jos sittenkin ottaisi auton, mikä on kaiken lisaksi myös ilmainen alueella majoittuville.
Tänään oli pakko ostaa palloja lisää. Neljän kierroksen aikana olen hukannut mukana tuomani vajaat kymmenen palloa. Tänäänkin niitä meni. Tosin kierroksen alussa ei meinannut hukkua palloja millään, vaikka kuinka yritin.
Oli aivan upea päivä. Ensimmäistä kertaa tarkeni lyhythihaisella paidalla, kenttä oli aivan mieletön ja seuraa hyvää. On se vaan kumma, kuinka fiksua porukkaa golffarit ovat. Jopa täällä.
Yksi asia rassasi mieltäni tänään. Olin vuokrannut auton, mutta kukaan ei ole kertonut minulle, mita polttoainetta minun pitäisi siihen tankata. Autosta ei löydy rekisteriotetta tai manuaalia. Päivän aikana tein gallupin asiasta ja Garylta, ovimieheltä ja yhdeltä cadddielta kysyessäni vastaukset olivat aika yhtenevät. Ei sillä ole väliä onko se regularia vai superioria. Huomenna täytyy tankata ensimmäistä kertaa, kun kierroksen jälkeen ajan noin 500 km Los Angelesiin. Mieluiten haluaisin saapua hotellille ennen kuin tulee pimeää San Franciscosta viisastuneena. Pitäisiköhän ostaa vielä kartta navigaattorin oheen? Jos menen rantatieta, en ole ennen ylihuomista perillä. Pikatietä pitkin saatan juuri ennen pimeyttä hotellin löytää.
Huomenna on siis vuorossa se loppuhuipentuma eli itse Pebble Beach. Käteni ennen nukkumaan menoa iltarukoukseen ristiessäni olen toivonut huomiselle aurinkoa ja vähäistä tuulta. Sää lupaa fifiti fifti –todennäköisyydellä sadetta. Bookkaan aamulla itseni ulos, tiiaan yhdeksältä ja kierroksen jälkeen (tankkaan regularia) suuntaan valtatie 101 etelään ja Losiin. Todennäköisesti huomenna ennen avauslyöntiä pulssi huitelee samalla tasolla kuin pari vuotta sitten avatessani St Andrewsissa Old coursea.
 |
|
|
|
