ETUSIVU
KOHTEET
GOLFKENTÄT
HOTELLIT
HÄÄMATKALLE
PYYDÄ TARJOUS

Haku
Hae










7.3. San Francisco
 
Kartturin paikka avoinna
 
Vaikea päivä. Matka meinasi katketa kuin "kananlento". Vaimo lähti kohti Suomea ja minä vielä länsirannikolle. American Airlinesin "karjavankkureilla" lento San Franciscoon, ja jos joku vielä kehtaa mollata Finnairia jalkatilan ahtaudesta, niin kyllä täälläkin osataan. Aikaeroa on kolme tuntia New Yorkiin. Vielä ei ole edelliseenkään jetlagiin tottunut ja lisää tulee.
 
Tätä kirjoittaessani kello lähentelee puoltayötä. Matka lentokentältä hotellille vähän venahti. Ensin aikaa kului autovuokraamossa. Olin oikeaoppisesti hankkinut ja muistanut ottaa mukaankin kansainvälisen ajokortin. SE tosin ei yksin riitä, vaan mukana pitäisi olla myös kansallinen ajokortti. No, se jäi tietysti kotiin. Runsaan puolen tunnin nöyrän keskustelun jälkeen vuokraamon pomo katsoi asiaa läpi sormien ja sain auton käyttööni. Pyhästi lupasin pitää autosta hyvää huolta.
 
Toiseksi, ihan aiheesta olin vuokrannut myös navigaattorin itselleni (12 taala/vrk). Olisi ehkä piänyt kirjoittaa sinne hotellin osoite ennen lahtöä eikä lähdön jälkeen. En saanut sitä toimimaan ja ajattelin , että kyllä kartan perusteella pimeydestä huolimatta löydän perille. En löytänyt. Heti ensimmäisestä risteyksestä lentokentältä lähtiessäni käännyin aivan vastakkaiseen suuntaan. San Josen kylttejä tullessa vastaan, tajusin korjata virheeni.
 
Highwaylla ajettiin kuitenkin kohtuu lujaa, ja pimeässä ja vauhdissa on vaikea suunnistaa. En ehtinyt kääntyä ulosmenotieltä, kun olisi pitänyt. Harhailin paljon. Välillä tuntui, etten ennen aamua löydä perille. Väsymys painoi ja epävarmuus tunki esille. Sitten löysin itseni Oaklandista, joka tosin on oikeassa suunnassa, vaikka väärä kaupunki onkin. Martin Luther Kingin kadulla, jonkin huoltamon pihalla laittelin navigaattoria kuntoon. Yhtään valkoihoista tai aasialaista en nähnyt, toisaalta ei minua kukaan ahdistellutkaan.
 
Navigaattorin avulla löysin lopulta perille tänne Huntigton Hotelliin California Streetille. Epähuomiossa jätin auton Valet -parkkiin (39 euroa), kun olisin aivan hyvin voinut viedä auton jonkun kadun kulmaan tai viereen parkkiin. Aamulla olen kuitenkin lähdössä kahdeksan maissa liikkeelle, tuskin sieltä sakkoa olisi tullut.  
 
Majoitun mieluiten pienempiin parempitasoisiin hotelleihin. Vältän, jos mahdollista, isoja hotelleja. Tämä hotelli on juuri sellainen, New Yorkin tapaan, jossa viihdyn. Palvelu on hyvää ja henkilökohtaista, asiakkaat tunnistetaan ja muistetaan.
 
Nyt nukkumaan. Huomenna aamuruuhkassa kohti ensimmaistä golfkierrosta tänä vuonna.



Uutiset ja tarjoukset
BELEK TURKKI 7.10. - 14.10.2010 / VAIN 4 PAIKKAA JÄLJELLÄ / PGA PRO JAN VELLAMON OPETUS - JA PELIMATKALLE

PGA PRO VILLE RINTALAN JA JAN VELLAMON PELI - JA OPETUSMATKA ROOMAAN, 16.9. - 21.9.2010

15.3. - 17.3.2010 / LOMA PÄÄTTYY - MIKON TUNNELMAT

OLIKO KIVOJA PELIKAMUJA KENTÄLLÄ MIKKO? 13.3. - 14.3.2010

MITEN KIERROS MENI PEBBLE BEACH ? Mikon matka jatkuu

8.3 - 11.3.2010 PEBBLE BEACH - MIKKO ESKOLA BLOGI

San Francisco 7.3. / ESKOLAN BLOGI JATKUU

Blogi: NEW YORK 5.3. - 7.3.2010

MIKKO ESKOLAN BLOGI JATKUU: USA 4. - 18.3.2010, NEW YORK, PEBBLE BEACH JA KAIKKEA MUUTA MUKAVAA. Kannattaa lukea.

AC Nuevo Portil Golf 4*, Costa de la Luz, alk 1048�/hlö